Päivityksiä kuntosalin käyttösääntöihin

#

Taivassalon sivistyslautakunta on päivittänyt kokouksessaan 14.12. kuntosalin käyttöehtoja. Kuntosalin käyttösääntöihin on tehty vuosien aikana erillisiä päätöksiä, ja arkisen toiminnan helpottamiseksi oli perusteltua yhdenmukaistaa ja nykyaikaistaa sääntöjä. Vuosien aikana henkilöstövaihdosten yhteydessä osa käytänteistä on poikennut aiemmin päätetyistä, joten uudella päätöksellä haluttiin selkeyttää toimintatapaa ja siten edistää kuntalaisten tasa-arvoista kohtelua.

Taivassalon kuntosalille tarjotaan senioreille (65+) mahdollisuus ilmaiseen kuntoiluun. Jatkossa avainpantti edellytetään myös senioriavaimien osalta. Ikäihmiset voivat kuntoilla jatkossa mikä tahansa viikonpäivä klo 05-22 välillä aiemman ma-pe rajauksen sijaan. Sivistyslautakunta päätti lisäksi, että nuoret voivat harrastaa maksavan huoltajan tai valmentajan seurassa ilmaiseksi sen vuoden alusta kun täyttää 12 vuotta. Oman kuntosaliavaimen voi huoltajan suostumuksella nuori lunastaa sen vuoden alusta, kun hän täyttää 15 vuotta. Kuntosaliavainten maksuliikenteenä toimii jatkossa verkkokauppamaksu virikesetelien lisäksi ja laskutusta tullaan vähentämään. Kuntosalille ei jatkossakaan voi varata yksityisvuoroja kuin ainoastaan kunnan tai Vakka-opiston käyttöön. Varattujen vuorojen aikana kuntosali on vain varaajatahon käytössä ellei muuta ilmoiteta. Vakiovuoroista tiedotetaan kuntosalin ovella sekä lisäksi verkkosivuilla.

Kuntosalin hinnasto pysyy toistaiseksi ennallaan. Verkkokauppauudistus mahdollistaa tulevana vuonna myös kertamaksut kuntosalilla, näiden osalta hintatiedot tullaan päättämään sivistyslautakunnassa alkuvuodesta 2024.

Lisätietoja:

hyvinvointi- ja nuorisopalveluvastaava Noora Mantere p. 050 387 3354 / noora.mantere@taivassalo.fi

Share: