Ajankohtainen latu- ja jäätilanne

#

Taivassalon liikuntakeskus sijaitsee osoitteessa kisakuja, 23310 Taivassalo. Kenttien jäädytyksestä ja hiihtoladuista vastaa tekninen toimi. Huoltorakennuksne pukeutumistila on avoinna klo 9-21. Ulko-ovea ei saa "pönkätä" auki!
Mikäli huomaat tilassa epäasiallista käytöstä tai ilkivaltaa, puututhan tilanteeseen välittömästi tapahtumahetkellä sekä infoat asiasta kuntaa.

Luistelukentät suljettu - jäädytystä jatketaan
Luistelukenttiä on kaksi: kaukalo sekä pienempi harjoituskenttä.
Kenttien jäädytystä on päästy jatkamaan 20.1. pakkasten jatkuessa. Jäädytystä jatketaan viikonlopun yli, mutta vielä ei tiedetä riittääkö näin pienet pakkaset jään valmistumiseen ennen seuraavia plussakelejä. Tiedotamme jäädytyksen etenemisestä - toistaiseksi jää suljettu!

Kuntoradan hiihtolatu suljettu - lumet ovat sulaneet
 
Hiihtolatua on 2,1 km, 1,3 km ja 0,6 km lenkit. Urheilukentän ladulla voi myös harjoitella hiihtoa, kävely sallittu urheilukentän ladulla, keskiosan puolella (kiertosuunta vastapäivään). 

Kenttien ja latujen käyttöä pyydetään välttämään kelin mennessä plussalle, jotta pakkasten jatkuessa saamme korjattua parhaalla tavalla jäät sekä ladut käyttöä varten.

Päivitetty 20.1.2023 klo 11:08
Tiedotetta päivittää hyvinvointi- ja nuorisopalveluvastaava p. 050 387 3354  / noora.mantere@taivassalo.fi

 

Ajankohtaistilanne 12.12. klo 12.30

No images were found.
Share:

icons8-topic-50.png   Aiheet

icons8-realtime-50.png   Ajankohtaista

Retki Himokselle

Retki Himokselle

Kunnan kesätyöpaikat

Kunnan kesätyöpaikat

Jäteaseman käyttö

Jäteaseman käyttö

Katso kaikki