Salakuljetusta saaristossa

Suomalaisilla on aina ollut melko ronskit juomatavat. Viinan kotipolton kieltäminen vuonna 1866 ja vuonna 1919 voimaan tullut kieltolaki eivät johtaneet kansan raitistumiseen. Saaristossa viinan salakuljetus oli kotipolttoa suurempi ongelma.

Suurtrokareita kutsuttiin pirtukuninkaiksi. Salakuljetus sai järjestäytyneen rikollisuuden muotoja. Salakuljettajien ja virkavallan välillä käytiin tulitaisteluja, joista seurasi myös ihmisuhreja. Pirtutrokareiden keskinäiset välienselvittelyt saattoivat myös olla rajuja. Taivassalostakin tiedetään useita tappoon päättyneitä pirtuvälittäjien riitaa.

Eräs pirtulastin purkupaikka oli Vehmassalmi. Toimintaa johti taivassalolainen mies, joka yhden pirtukanisterin välitettyään huomasi sen hyvin kannattavaksi ja ryhtyi päätoimiseksi ”liikemieheksi". Kun kauppa tuotti hyvin, trokari osti oman veneen, johon asensi sekä traktorin että kuorma-auton moottorit. Näin veneestä tuli hyvin nopea.

Salakuljetukset tapahtuivat öiseen aikaan ja vaarallisilla vesillä. Osaksi oli aina pakko käyttää vakioreittejä mantereen läheisissä salmissa liikuttaessa, jolloin oli tarpeen säilyttää hyvät välit reitinvarren asukkaisiin. Miesväki pidettiin hiljaa pirturyypyillä ja emäntäväelle jaettiin kahvipaketteja.

Varsinaiset trokarit erottuivat selvästi Taivassalon kylänraittien väestöstä nahkavaatteineen, jotka olivat välttämättömiä kylmällä ja tuulisella merellä. Tällaisia nahkatakkisia trokareita liikkui Taivassalossa kolmisenkymmentä.

Kunnanvaltuustoilla oli oikeus perustaa poliisin avuksi raittiuden valvojien ja raittiuspoliisin virkoja. Raittiuspoliisiksi sanottiin raittiuden valvojaa, jolle maaherra oli myöntänyt kotietsintäoikeuden. Taivassalon valtuusto ei nähnyt vuonna 1919 tarpeelliseksi tällaisten virkojen perustamista, "koska kunta on verrattain kaukana liikekeskuksista ja valtateistä, eikä täällä ole havaittu suurempia alkoholin väärinkäytöksiä".

Taivassalon poliisikonstaapeli Pajulan pyytäessä vuonna 1923 valtuustoa valitsemaan järjestysmiehiä huvitilaisuuksia varten ja raittiusvalvojia eri puolille kuntaa ei valtuuston tiedossa ollut tehtävään sopivia halukkaita henkilöitä.

Taivassalon kunnantaloa käytettiin takavarikoidun pirtun varastopaikkana, koska nimismiehen kanslia ja asunto sijaitsivat samassa talossa.

Kieltolaista pidettiin neuvoa antava kansanäänestys 1931. Äänestysprosentti oli Taivassalossa 31,1 %. Taivassalossa kieltolain säilyttämisen kannalla oli 8,4 % ja kieltolain täydellistä kumoamista kannatti 90,4 %. Kieltolaki päättyi 1932.